perjantai 23. marraskuuta 2018

Viikko 47

Maanantaina koulu alkoi sillä että meille kerotiin, tiistain yksi ryhmä menne Hämmenlinnan Martayhdistykseen harjoitelemaan ruuan laitoa ja toinen myöhemin.

Sen jälkeen Putu meni Koivuluokaan harjoitelemaan oman viljelly suunitelman tekoa kasvihuoneessa.


Tiistaina aamupäivällä olimme tekemässä ruokkaa ja minä tein kasvisgratiinia.

Iltapäivällä aloitimme viljelly suunitelman teon, mutta emmesaaneet sitä ihan valmiiksi.


Keskiviiko oli perinteiset yto-päivät.


Torstainna aamupäivällä teimme havukaartioita ja iltäpäivällä viimeistelimme viljelly suunitelman.

torstai 15. marraskuuta 2018

viikko 45

Maanantaina menimme metsään kerämään samalta.

Tiistaina menimme Janakalan seurakunalle haravoimaan, jaoin työparini kanssa lehdet vähän isompiin kasoihin siten haravoimme ne yhteisvoimin kotikäryihin, hän vei lehdet tyhjenykseen ja minä jatkoin lehtien haravointia pienempiin kasoihin.

Keskiviikona oli ytoaineet.

Torstaina palasimme seurakunnalle ja jatkoimme haravahomissa, loppupäivästä keräsimme loppuun palaneet kyntilät haudoilta.

Perjantaina oli valinnaiset.

viikko 46

maanantai 12.11

Viikko alkoi infolla vaihto opillas mahdolisuudesta Viroon, vähän myöhemiin menimme katsomaan joulutähtiä ja kuuntelemaan niiden myynistä/vienistä.

tiistai 13.11

Aamupäivällä keräsimme kastellu letkuja kasvihuonne kolmosesta ja iltapäivällä pessin juureksia eräänllaisella "juures pessukonneessa".

keskiviikko 14.11

Oli ihan perinteiset yto-aineet eli aamupäivästä oli matikaa ja ilemalla oli englantia.

torstai 15.11

Aamupäivällä kirjoitin tätä blogia kahvitaukon asti ja myöhemmin menemme mansikkamaalle.

perjantaina 16.11

Eli huomenna on valinnaiset aineet, meikälläinen valitsi atk-tunnit.

perjantai 9. marraskuuta 2018

ICE

ICE-kontakti kännykässä voi auttaa lähiomaisen tavoittamisessa

Matkapuhelimeen hätätilanteita varten tallennetut puhelinnumerot ovat hyödyllisiä etenkin ulkomaille matkustettaessa. ICE-lyhenteen (in case of emergency) käyttäminen tarkoittaa omaisen puhelinnumeron tallentamista oman matkapuhelimem muistioon ICE-nimellä.

Onnettomuuden uhrin kännykästä löytyy yleenssä hänen tärkeimmät yhtiestietonssa, mutta varsinkin ulkomaailla auttajien on vaikea tunnistaa nimilistan suomenkielisiä termejä. ICE-lyhenteen löytyminen kännykän nimilistalta helpotaa yhteydenottoa lähiomaiseen.

ICE-numeronlisääminen omaan matkapuhelimeen ei vaadi kuin muutamaa näppäilyä: lähimään omaisen numerro talenetaan nimellä ICE. Lyhenteen voi myös lisätä lähiomaisen nimen eteen, esimerkiksi "ICE äiti". ICE-nomeroita voi kännykään talentaa useampiakin, esimerkiksi "ICE äiti" ja "ICE iskä".

On tärkeää valita ICE-koodin henkilöiksi sellaisia ihmisiä, jotka osaavat kertoa soitajalle esimerkiksi lähimmäisensä mohdolisiista sairauksista tai lääkityksestä.

ICE-kontaktin tiedot myös lukitusnäytölle

Entä tilanteessa kun puhelinta ei saa auki, eikä ICE-kontaktia voi etsiä puhelinluettelosta? Lataa älypuhelimeesi Punaisen Ristin mobiilisovellus, ja lisää ICE-kontaktin tiedot sen avulla puhelimesi lukitusnäytölle. Tieto on näin helposti auttajien saatavilla.

Sovellus on saatavilla iphone-, android- ja windows-puhelimiin sekä tabletteihin maksutta sovelluskaupoista. Löydät sovelluksen hakusanalla "Punainen Risti".