maanantai 23. maaliskuuta 2020

Etätehtävä 2

Aurlahti uimaranta


Vesivahinkoja nurmikolla on suuria vesilätäköjä.




Vesi on nousut niin että hiekaranta on uponut vedenalle.


Kukkapenkeihin on myös muodostunut lamikoita.





Katujenvarsia voisimyös haravoida.




torstai 19. maaliskuuta 2020

Hyppyhäntäiset

Lähde. Ötökkätieto

Hyppyhäntäisiä löytyy lehtikarikkeesta, mullasta, kompostista ja niitä on suotuisissa oloissa tuhansia kuutiossa multaa. Hyppyhäntäiset muodostavat 1-5% maaperän biomassasta ja ne ovat tärkeitä maaperän ravinnekierron ylläpitäjiä. Nimensä ne ovat saaneet peräpäässään olevasta hyppyhangosta, jonka avulla ne voivat singahtaa lähes 10 sentin matkan. Suomessa on tavattu yli 200 lajia. Lajista riippuen niiden koko ja väri vaihtelee valkoisesta vaalean ruskeaan, punaiseen, jotkut ovat kirjavia. Pienimmät ovat noin millin kokoisia, suurimmat noin 5 mm.


Kirja koti kukkii

Nämä hyvin tavalliset, noin kahden millin pituiset, valkeat ja siivettömät hyönteiset ovat melko vaarattomia, mutta voivat sankkoina joukkoina vioittaa nuorten siementaimien juuria. Tästä aiheutuu taimien kituminen. Hyppyhäntäiset elävät yleensä turvetta ja puolilahoa lehtimultaa sisältävissä seoksissa. Torjunta. Mullan pinta sumutetaan aerosolimyrkyllä.