- Päivän alku puolella istutiimme koriste tupakkaa (Nicotiana x sanderae) ja petunnia. Hankalinta oli juurien/juuripaakkujen pitelly sillä pelkkäsiin koko ajan, että rikkon jotain.
![]() |
| Koriste tupakka. |
- Vähän myöhemin pääsin putsamaan kasvikouruja ja levitämään imuummattoja. Siinä hankalaa oli sehiekka joka pölähti keuhkoihin ja sama juttu oli myöskin imumatoilla.
![]() |
| Kourujen siivoamista se oli siistiä. |
Keskiviikko
- Jatkoin kourujen putsaamista ja loppu päivästä pystytin kasvutelinneitä mustasilmä susanoille (Thunbergia x alata). Tukikepien asetellussa piti olla tarkkana välien symetrissyydessä.
![]() |
| Mustasilmä susannan tukikepit. |
Torstai
![]() |
| Orvokkeja. |
- Aamupäivällä pääsin harventamaan orvokkeja (Viola x wittoriana) poistiin rikakasveja ja auenneita nupuja. Nuput poistetiin siksi, että lehdet saisivat enemän ravinteita kasvaa. Oli hankallaa eretella vesiheinät lehtien seasta.
- Iltapääivällä laitoin tukikepejä kello köynöksille (Cobaea x scandens.
Perjantai
- Aamupäivä alkoi orvokeilla ja samaan tyylin kuin eilen, sain kaksi pöytää valmiiksi.
| Valmiit orvokki pöydät. |
- Iltapäivällä sain tukikeppi brojekttin valmiikssi ja jatkoin mattojen asetellua. Nämä olivat jotain uusia mattoja sillä nämä ovat tosilöysiä ja ne meinasivat hajota kasaan kun niitä rulassi pitkin pöytää.
| Edessä oleva rulla on niitä matoja ja takana on kello köynökset. |
Viikko 2
Maanantai
- Jatkoin orvokkien parissa uudella pöydöllä.
| "Orvokkien kosto" |
Tiistai
- Aamupäivänä laitoin miljoona kello ampeleihin kiinnitys koukkuja.
| Miljoona kello ampelit. |
- Ilta päivällä istuttimme lobelioita.
| Lobeliat. |
Keskiviikko
- Aamu päivästä laitoin ampeleihin koukkuja.
| Aarr-g kuinka tässä näin kävi? :D |
- Ilta päivällä siivosiin työ kaverin kanssa kasvi huoneen lattiat.
| Äiti ootssä ylpee? lol |
Torstai
- Aamu ja iltapäivän siirtellin laatikoita ja kasassiin niitä pöydiksi kasvaille, (lähinnä orvokeille).
| Pöytäpinot. |
| Yrttejä. |
| Hannan koira Elli. |
Perjantai
- Aamu päivällä lapioin yhtä hallia mudasta, mutta maa oli vähän jäistä joten se hankaloitti.
| Pop-kat johon lapioin. |
- Ilta päivällä laitoin koukkuja orvokki ampeleihin.
| Orvokki ampelit. |
Viikko 3
Maanantai
Maanantai
- Laitoin koko päivän koukkuja ampeleihin.
| Orvokki ampelit. |
Tiistai
- Aamu päivällä siivosiin vähän piha-alueita.
- En hoksanut ottaa kuvaan katu harjaasta, mutta se oli ihan perus katu harja joita on myös Kiipulassa.
| Tuo harmaa möykky on Ranssu koira. |
- Ilta päivällä pinosiin laatikoita pinoihin siistimisen ajaksi.
| Laatikko pinnot. |
Keskiviikko
- Koko päivän tapahtui monenlaista, aluksi jatkoin laatikoiden kasaamista siten vein työ kaverin kanssa ostoskäryjä paikoilleen.
- Pääsin asetelemaan pensaaiden taimia pöydille ja lopukssi siistimme parin työ kaverin kanssa pihan kun laatikot oli saatu pois alta.
- Siten viellä levitimme suojamaton jonka päälle laatikot pinottaan takaisin myyntipöydiksi.
| Tässä on laatikko pinnot ja piha ennen. |
| Ja jälkeen. Kuvassa on suoja mato. |
| Ostoskääryt ja kasvihuonne jossa ne olivat. |
| Angervojen, mustaherukoiden jne. taimia. |
Torstai
- Aamu päivällä kuljetimme työkavereiden kanssa belargonia ampeleitta toiseen kasvihuoneseen käryjen avulla. Siten ripustimme niitä katoon itsekkin kokeillin laittaa muuttaman.
| Belaegoniat. |
| Belargoniat ripustetuna. |
- Ilta päivällä siivosiin elikkä haravoin ja tasoittin kukkapenkejä.
| Ensimmäinen penki haravoituna ja tasoitetuna. |
| Toinen penki alku vaihessa. |
Perjantai
Tiistai
- Aamu päivällä siirtellin belargonia ampeleitta uuteen kasvihuoneseen ja jatkoin kukkapenkien siistimistä.
| Belargoniat |
- Ilta päivällä autoin Hannan tytärtä lastamaan kukka tilauksia tukku autoon ja kävin viemässä tilaukset hänen kanssaan.
| Tassoitamatton penkki. |
Viikko 4
Manantai
- Viettiin koko päivän hoitaen kukka penkejä, rikka kasvit joita kitkkin olivat perus ruoho tupsuja ja samalta.
| Ylätävän isotöisiä noinkin pienet penkkit. |
- Aamu päivällä purin työkavereiden kanssa puu- ja penssaiden taimia.
| Puu- ja penssaiden taimet. |
- Välissä irotellin työ kaverin kanssa kello köynöksiä toisistaan.
| Kello köynökset. |
- Ilta päivällä palasiin järjestelemään omena, päärynä, luumu ja kirsikka puuiden taimia.
Keskiviikko
- Aamupäivä alkoi sillä, että vein atsalea (Rhododendron simsii) ampeleitta kelariin kaltaiseen kylmiöön, vein pehmyt mesi heinä (Holcus mollis) ruukkuja saman kasvihuonen toiseen osaan ja toin ruukkuja sisään, ne jotka eivät mahtuneet pöydälle siiretiin muualle.
| Tyhjät ruukkut ja pehmyt mesi heinä. |
| Atsaleat. |
- Ilta päivällä pääsin irotamaan mustasilmä susannoja toisistaan A-tikaiden varassa.
| Mustasilmä susannat ja A-tikaat joita käytin. |
Torstai
- Aamu päivällä toin kasvihuoneseen ruukkuja ja sameti kukkan taimia myöhempää koulimista varten.
| Kuvassa on sameti kukkan taimia ja oven ulkopuolella on istutuslaatikoja. |
- Ilta päivällä Hoidin sorapolkkua, haravoimalla rautaharavalla kivet pois nurmikolta ja haravoimalla muutenkkin yleisestti pihan.
| Soratie. |
- Ilta päivällä hoidin myös ruukkujen hinoitelua ja laminoin kasveille uusia nimi kyltejä.
| Saviruukuja. |
Perjantai
- Aamupäivänä koulin työkaverin kanssa tomateja ja sametikukkia.
| Tomatintaimia. |
- Iltapäivällä toin puulavoja tilauskuormaa purkaville työkavereileni ja autoin tyhjentämään kuormaa.
| Kuvassa on Hannan poika Mikko ja Hanna. |
| Erilaisia taimia. |






Kuvat eivät näy.. oletko tallentanut kuvat ensiksi Google valokuviin ja sieltä kautta yrittänyt ladata tähän..?
VastaaPoistaSamaa ihmettelen minä...
VastaaPoistaKiinnitä myös huomiota oikeinkirjoitukseen ja muista, että suomen kielellä kasvien nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella!
VastaaPoistaHarmi, etteivät kuvat tulleet näkyviin. Ilahtunut olen tieteellisistä nimistä - muista kuitenkin, että ne on tapana kirjoittaa kursiivilla. Varsin mukavasti hoidit tämän homman, vaikka varsinaista työselostetta jäinkin kaipaamaan...
VastaaPoista